Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen
|
|
|||
|
18.12.2009 - 23:01
/ Kirjoittanut
tuhlaus
Eilinen Amorphiksen keikka oli mahtava ja nautittava kuten odottaa saattaa. Parempia ja enrgisempiäkin keikkoja olen noilta pojilta nähnyt, mutta ei tässäkään vedossa mitään manittavaa vikaa ollut. Setti sisälsi juuri loistavassa suhteessa uutta ja vanhempaa materiaalia ja omat lempparinikin kajahtivat ilmoille. Herra Joutsen herätti tapansa mukaan olemuksellaan ainakin minussa pientä levottomuutta. Mä olen teiniajoista asti ollut heikkona kapealanteisiin tatuoituihin rokkiäijiin, joiden univormu koostuu kapeista mustista lantiolle laskeutuvista housuista, hihattomista paidoista ja maihareista. Tomi kruunasi perinteisen rock-asun eilen näyttävällä panosvyöllä, joka oli kyllä aika vau! Ihanaisen Janinan pyynnöstä, alla muutama kuva keikkatunnelmista. Janina kertoikin keikalla tunnistaneensa minut yleisömeren seasta mun uutuuttaan hehkuvasta kameran hihnasta, joka pimeydessä julisti vehkeeni merkkiä ja malllia. :D Paikkani oli kuvaamisen kannalta todella huono ja koska halusin keskittyä musan fiilistelyyn, en viitsinyt lähteä ryntäilemään parempien kuvakulmien perässä. Mutta tulipa nyt testailtua uutta kameraa tuollaisissakin oloissa ja melkoisilla ISO-luvuilla.
Viime aikojen pukeutumismasiksesta huolimatta löysin päälleni omasta mielestäni todella kivat mustat loimet. Siitä tulee aina hyvä mieli, jos onnistuu pukemaan samat vanhat mustat kamppeet jälleen kerran jotenkin uudella tavalla.
Mä olen viimeaikoina rakastunut aivan silmittömästi tuollaisiin valuviin linjoihin vaatteissa. Mustan pitkän t-paidan päällä oleva loimi on täällä vielä täysin esittelemätön Miss Sixtyn monikäyttövaate, jonka bongasin Asoksen outletista jo marraskuussa. Hurpula on hetkessä kohonnut vaatteiden top-5 listalle, ja haluaisin yhdistää sen kaikkeen. Mä koitan viikonlopun aikana käsitellä siitä muutamia lisäkuvia, jotta näätte mihin kaikkeen kyseinen ihanuus taipuu. Noiden Budapestin upeuskenkien varsien rypytykset muuten passaavat varsin hienosti tuon yläosan laskoksiin. Pieniä, mutta tärkeitä juttuja. Toinen pieni, mutta tärkeä juttu etenkin näillä keleillä on mamman kutomat villasukat, jotka pilkistelevät kengistä. Täytyy muuten sanoa, että pehmoiset villasukat helpottivat ihan olennaisesti koroilla seisoskelun aiheuttamaa päkiäkolotusta. Kunpa kaikkiin korkkarisaappaisiin mahtuisi villikset väliin! Muistathan muuten äiti toiveeni pidempi vartisista villasukista, jotta saisin sukat kunnolla vilkkumaan bikereistanii? Tämä oli taas niitä asuja, jotka saavat mut vaan entisestään vahvistamaan mielipidettäni siitä, että mä olen niin kotonani ja oma itseni noissa mun mustissa loimissa. Jos joku kieltäis multa mustan, niin mä lakkaisin olemasta. Toinen juttu, joka on todella olennainen osa pukeutumistani, on nuo vajaamittaiset hihat. Mä ahdistun ihan suunnattomasti, jos hihat ylettyvät ranteisiin saakka. Mikäli käsivarret nyt ei ihan ole jäätymisvaarassa, niin mä ruttaan kaikki hihani rullalle ja paljastan ranteeni ja niissä roikkuvat rojut. Kyseisen hihanpituusmieltymyksen tuo Miss Sixtyn loimi kolahti ihan erityisen lujaa. Olen nyt jo alkanut miettiä, että voiskohan joku ompelutaitoinen tehdä mulle tuollaisia samanlaisia lisää muutamassa eri värissä. (kuten jotkut "jännittävät" harmaan sävyt ehkä.. ja toinen musta pitäis tietenkin olla.. :D ) Jos noita olis vielä jäljellä niin tilaisin heti kakkoskappaleen, mutta kun toi oli viimeinen. :( Hankitteko te muuten koskaan varakappaleita lempivaatteistanne?
|
Kirjoittaja
28-vuotiaan shoppailuaddiktin hankintoja ja unelmointia. Tavoitteena löytää nuoruuden harhailujen jälkeen oman näköiseni tyyli. Motto on, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!" tuhlaus@gmail.com Kategoriat
|
||
Tyylisi on todella kiva, vähän vastaavaa olen haeskellut itse viime aikoina ja tuo loimeksi nimeämäsi vaatekappale on erityisen käyttökelpoisen oloinen. Joskus olen itsekin harmitellut, että niitä varakappaleita ei ole tullut hankittua, etenkin jostain halpispaidoista, mitkä ovat muutaman pesun jälkeen pilalla. Myös vajaamittaiset hihat ovat ehdottomasti minunkin tyyliäni, terveisin eräs toinen hihojen ylös käärijä.
Ja kyllä, hankin usein tuplana varmoja perusvaatteita, kun kerran hyvän mallin löydän.
Kyselee mamma joka ostaa kaiken mahdollisen tukkupakkauksissa ja kenkiäkin samaa mallia monta eri väriä ect....
ANNI: Mulla on näitä mustia luottoloimia montakin erilaista, mut tää uusin on kyllä parhain!
ANONYYMI: Kiitos kehuista! :)
WILEA: Mutta toisaalta eihän juuri sellaisista kamppeista kannattaisi monia kappaleita hankkiakaan jotka menee heti paskaksi. Sehän olis vaan tuplatuhlaamista.
JANINA: No hyvä et sait kuulos takaisin. Mäki onneks vältyin monen päivän tinnitukselta.
NINA: Joo, tällä kertaa oli asu, jossa itsekin tunsin näyttäväni melko kivalta. :)
ENCE: Tyhmä sinä tosiaan! Olis kannattanut tulla.
ALLU: Basistit on usein aika kuumia. :)
MADDALEENA: No kun mä en äiti hyvä aina raski ostaa montaa kappaletta vaikka tahtoisinkin.
MARIA: Vois tehdä kalenterin tosiaan. Mä ainakin roikottaisin sellaista seinälläni todella mielelläni! :D
JANINA: Hölmö! ;D