Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

tyyliametsastamassa.indiedays.com

24.11.2009 - 19:23 / Kirjoittanut tuhlaus

Olen yli kymmenen vuoden ajan ollut YSL:n valokynän uskollinen käyttäjä ja testannut muutamaa muuta merkkiä lähinnä vain kavereiden meikkipusseista. Yhden kynän verran olen kokeillut myös Diorin Skinflashia, mutta vanhasta tottumuksesta palasin senkin jälkeen YSL:n Radiant touchiin. Nyt kuitenkin tuli pakottava tarve muutokselle, sillä silmänympärykseni alkoivat oireilemaan kuivumalla ja hilseilemällä. Äitini ja molemmat isosiskoni ovat jo aiemmin joutuneet luopumaan YSL:n valokynästä samaisen ongelman vuoksi ja nyt oli minun vuoroni. Kaikilla meillä tuo kuivuminen on selvästikin johtunut juuri valokynästä, sillä tauot kynän käytössä ovat parantaneet silmänympärykset, kun taas tuotteeseen palaaminen on tuonut oireet takaisin. Nyt kun olen muutamia yksittäisiä kertoja lukuunottamatta ollut noin kuukauden verran käyttämättä YSL:a, alkaa silmänaluseni tuntua lähes normaalilta aiemman kuivan ja suomuisen fiiliksen sijaan.

Kuten tuosta meikittömästä naamasta näkee, minulla on melko karmaisevan näköiset silmanluset ja niiden vuoksi valokynä onkin ollut yksi päivittäisen ehostukseni kulmakivistä. Tuon riippuvuussuhteen vuoksi tulikin melko orpo olo, kun tajusin, että rakkaasta kultaisesta tuotteesta olisi oman hyvinvoinnin nimessä luovuttava. Onneksi perheen muilta naisilta saa aina loistavia ja luotettavia vinkkejä ja törppöjä ja purnukoita voi vierailuilla huoletta testailla.  Isosiskon suosituksesta ja pariin testikertaan luottavana kipaisin hakemassa Sokoksesta heidän itse maahantuomansa merkin, Malu Wilzin hoitavan valokynän.

Hintaa Malu Wilzin Lifting Concealerilla on normaalistikin vain 12,90 € ja tällä hetkellä kynä oli ainakin täällä Porin Sokoksessa tarjouksessa hintaan 10 €. Ei siis todellakaan paha hinta, kun miettii mitä maksaa vaikkapa YSL:n (yli 30 €) tai jopa Lumenenen (lähemmäs 20 € ja oman vähäisen kokemukseni mukaan ihan kuraa) vastaava tuote.

Tässä kuvassa oikealla puolella Malu wilz ja vasemmalla YSL. Peilistä katsoessa minusta näytti, että YSL teki parempaa ja peittävämpää jälkeä, kun taas tässä kuvassa MW:lla hoideltu silmänalus näyttäisi huomattavasti tasaisemmalta. Lopputulos tietenkin hieman vaihtelee valaistuksen ja katsontakulman mukaan. Mitään kovin hurjaa muodonmuutosta ei mikään tuote yksinään pysty silmäpusseilleni taikomaan, mutta kun tuohon lisäilee päälle meikkivoiteet ja puuterit sun muut, niin yleensä se pahin zombie-efekti saadaan muurattua piiloon.

Näin parin viikon Malu Wilzin käytön jälkeen voisin sanoa, että hinta-laatusuhde on tuotteessa enemmän kuin kohdallaan.  Kyseessä taitaa kuitenkin olla yksi markkinoiden halvimmista valokynistä. Silmänaluseni ovat pysyneet terveen tuntuisina, eivätkä ne ole punoittaneet enää samalla lailla kuin YSL:n käytön loppuaikoina. Korostuksiin MW ei ehkä mielestäni ole aivan yhtä hyvä kuin YSL, sillä minusta tuntuu, että YSL heijastaa valoa hieman paremmin,mutta mitä yleiseen peittävyyteen tulee, niin MW on mielestäni siinä kohdin parempi.

Ainoana MW:n miinuksena voisin mainita kynän mekanismin. Siinä missä YSL:n nappulan naksauttelu onnistui yhdellä kädellä, pitää Malu Wilzin vehkeeseen tarttua aina tavaraa lisää tarvitessaan kaksi käsin, jotta päätä saa pyöräytettyä. Ja sitä päätä täytyy oman kokemuskeni pyöräytellä melko usein, sillä kynä annostelee tuotetta mielestäni todella nihkeästi. Joskus sitten taas tuntuu, että levossa ollessaan kynä onkin vuotanut sudin täyteen tavaraa. Outoa ja hieman ärsyttävää, mutta muiden ominaisuuksien ollessa kohdallaan, annan tämän virheen anteeksi.

Veikkaisinkin, että niin kauan kuin nykyisessä YSL:n kynässä vielä möhnää riittää, käytän sitä korostustarkoituksessa mm. amorin kaarelle ja kulmaluulle, kyseiset paikat kun eivät ole tuotteeseen ikävällä tavalla reagoineet. Herkät silmänaluset ja silmänurkat hoitelen sitten tuolla MW:lla. Pakkauksessaan korkkaamattomana odottavaa YSL:a en kuitenkaan enää taida omaan käyttöön ottaa, vaan pistän sen suosiolla kiertoon.

Muita Malu Wilzia kokeilleita? Miellyttikö? Vai olisiko teillä kertoa muita hyviä ehdokkaita valokynäkilpailuun?

Anni kirjoitti 24.11.2009 - 20:02
Kiitos tästä postista! Oon just viime viikkoina alkanut epäillä YSL:n valokynää syyksi jatkuvaan silmänalusten turvotukseen ja kuivumiseen. Sun kokemukset sen vahvisti, ei tota ainetta enää mun silmien lähelle. Josko kuukauden sisällä munkin simmut rauhoittuisi...
Tuhlaus kirjoitti 24.11.2009 - 20:07
ANNI: Nyt vaan muutama testiviikko ilman valokynää ja joku tosi hoitava ja kosteuttava silmänympärysvoide, niin kyllä se siitä pitäis helpottaa. Mut itsellä oli kyllä hetken ajan niin arkana iho, et silmänympärysvoiteetkin poltteli ja kirveli. :P
KF kirjoitti 24.11.2009 - 20:08
Mulla on ollut pitkä tauko valokynän käytössä, mutta viime kerralla ostin Lumenen aikuisemmalle iholle tarkoitetun hoitavamman valokynän. Sillä ei tosiaan kummia saanut aikaiseksi.

YSL:ää olen toki joskus käyttänyt ja se olisi tainnut ostokoriin päätyä ensi kerrallakin, ellen olisi lukenut tätä. Sokoksella tulee käytyä niin harvoin, ettei ihmekään, etten ole MW:tä koskaan bongannut. Kokeilemisen arvoinen tuote ainakin tuon demonstraation perusteella!

Laitatko muuten valokynän meikkivoiteen alle? Itse olen aina sutinut kynää meikki-/peitevoiteen päälle.

Tuhlaus kirjoitti 24.11.2009 - 20:19
KF: ei kun kyllä mäkin useimmiten laitan vasta meikkivoiteen päälle. Tai jos paha tilanne on niin hieman alle ja lisää sit päälle. :D Tuli tossa vaan ilmaistua itseäni hieman huonosti. Ja tässä demonstraatiossa kun ei ollut sitä meikkivoidetta lainkaan mukana. Mut kokeile ihmeessä tuota MW:a, ei oo pahan hintainen testattavaksi.
Anonyymi kirjoitti 24.11.2009 - 20:31
Minä käytän lorealin valokynaa (siina puuterin/vaal.pun värisessä putkilossa). Toimii mulla parhaiten. Huonoksi havaittuja on lumene, avon ja oriflame.
Nanonyymi kirjoitti 24.11.2009 - 22:37
En muista kuollaksenikaan mistä tieto on peräisin, mutta YSL valokynässä on pieniä määriä nikkeliä. Se on siis saattanut pitkässä käytössä allergisoida :(
Suosittelen kokeilemaan Estee Lauderin valokynää (27,50e, hieman tavallista isompi koko) se peittää mielettömän hyvin ja heijastaa valoa kauniisti!
Marsuli kirjoitti 25.11.2009 - 09:17
Nyt kun olen vaihtanut 90 %:sesti mineraalimeikkeihin löysin samalla täydellisen tuotteen silmien alle, nimittäin Everyday Mineralsin Pearl Beige Concealerin. On ainakin iholle hellävarainen tuote. Siitä en pysty sanomaan onko parempi kuin esim. YSL, sillä en ole ikinä käyttänyt valokyniä, mutta pesee ainakin mennen tullen aikasemmat konstini vaalean peitepuikon ja valkoisen luomivärin.
Marsu kirjoitti 25.11.2009 - 10:09
Mut eihän valokynällä edes peitetä silmänalusia! Laita silmien alle peiteväriä (esim. Macia tai Cliniquen All about eyes concealer) ja valokynää korkeille kohdille (poskipäät etc).
Tuhlaus kirjoitti 25.11.2009 - 10:16
ANONYYMI: Itsellä onkin tuo loreal kokonaan testaamatta.

NANONYYMI: Muistan kuulleni jotain samansuuntaista siskoltani, siis tuosta nikkelistä. Tuskin sellainen pidemmän päälle tekee hyvää. :(

MARSULI: Mulla onkin nuo mineraalimeikit vielä kokonaan testaamatta.

MARSU: No kyllä sitä meikäläisen tietojen mukaan käytetään ihan yleisesti myös tummille silmänalusille. Useimpien merkkien valokynien nimenomaan mainitaan passaavan sekä korostuksiin, että tummille silmänalusille. Toki peittävämpää jälkeä tulee varsinaisilla peiteaineilla, mutta itse en arkipäiväisessä pikameikissäni jaksa käyttää kovinkaan montaa eri tuotetta, joten jos vaan huomaan hoitelevani yhdellä tuotteella useamman asian niin hyvä niin.
Kaisa kirjoitti 25.11.2009 - 10:26
Olen saanut myös ristiriitaista infoa siitä voiko valokynää laittaa silmänalusiin, kun sen on tarkoitus korostaa eikä peittää. Hmm hmm... Olen sutinut L'orealin kynää silmänalusiin, eikä se ole mielestäni liikaa hohkannut, mutta toisaalta näkee niitäkin naamoja missä helmiäistä on liikaa silmän alla. Riippunee siis tuotteesta.
Donna kirjoitti 26.11.2009 - 04:19
Mulla on kaynyt ihan samalla tavalla ton YSL:n kanssa! Kauheat kuivumiset ja rakkulat! Ensin olin ihan etta mita ma nyt oikein teen, kun tuon tuotteen paalle olen elamani rakentanut (no ehka hiukan karjistaen). Nyt en osaisi enaa elaa ilman Nuxen valo-peitekynaa - jonka vaalein savy ei valttamatta ole tarpeeksi vaalea ihan vaaleimmalle suomalaiselle iholle. Mutta toisaalta tykkaan kokeilla uusia juttuja ja taidan naita kommenteissa mainittuja kynia tulla joskus kokeilemaan.
Chisu kirjoitti 26.11.2009 - 19:19
Heip! Pakko kommentoida että ihania asuja ja sulla on todella hyvä tyylisilmä.
Marjaana kirjoitti 27.11.2009 - 15:52
Lorealin valokynä on tosi hyvä!! ja se punaisempi/vaal.pun sävy. Toimii! Hintakaan ei kirpaise, 10-14 e.
Nina kirjoitti 30.11.2009 - 17:12
Voi hitto. Just ostin jostain 3+1 päiviltä Lumenen valokynää kaksin kappalein. Tyhmää jos se on huono.. En ole vielä ehtinyt testaamaan.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

28-vuotiaan shoppailuaddiktin hankintoja ja unelmointia. Tavoitteena löytää nuoruuden harhailujen jälkeen oman näköiseni tyyli. Motto on, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

tuhlaus@gmail.com

Tuhlaus naamakirjassa Lisää kaveriksi!

Tuhlaus Tyyliä Metsästämässä

Ostoksille