Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

tyyliametsastamassa.indiedays.com

15.08.2008 - 11:19 / Kirjoittanut tuhlaus

Mun piti kirjoittaa tähän, että jos jostain tippuisi syliini kahden kuukauden palkan verran ylimääräistä rahaa, niin voisin tuhlata ne alla näkyviin ihanuuksiin. Heti kyseisen ajatuksen vilahdettua mielessäni tajusin kuitenkin, että tosiasiassa käyttäisin ylimääräiset kaksi tonnia kyllä ihan muuhun kuin ylihintaisiin kenkiin ja laukkuun. Sijoittaisin rahat nimittäin uuteen kamerarunkoon. Kahdella tonnilla saisin tämän hetkisiin koulutarpeisiini sopivan rungon, mutta objektiivi rahat pitäisi kaivella vielä lisäksi.

Eli, täytyy siis esitellä nämä kuolaamani turhuudet niin, että nämä hankkisin, jos mulla olis niin paljon rahaa, ettei tarvitsisi juurikaan priorisoida materialistisia haluja ja tarpeitaan. Violetti on pikku hiljaa alkanut hiipiä sydämeeni ja sitä kautta pieninä annoksina garderoobiini ja kuten jonkun ajan takaisesta kenkäpostauksesta ehkä kävi selväksi, olen hulluna kiiltonahkaan.  Nuo rakkaudet kun yhdistetään, niin minkä veskan voisi kuvitella paremmin piristävän syksyisiä asukokonaisuuksiani kuin tuo Mulberryn namunen? Eli laittakaapa nyt kaikki sitten se violettien kiiltävien laukkujen tutka päälle ja raportoikaa löydöistä sitten tänne!



Tuollaisia varrettomia (nilkkureita, korkkareita, mitä nämä on suomeksi?? en halua käyttää englannin kielisiä nimityksiä..) popoja, on alkanut näkymään joka puolella. Jälleen kerran oiva osoitus siitä kuinka muotimaailma on onnistunut luomaan päähäni tarpeen. Tuollaiset puuttuvat kaapistani ja minut on aivopesty luulemaan, ettei syyspukeutumisestani tule yksinkertaisesti mitään ilman kyseisen mallisia jalkineita. Yhdet vetoketjulla! varustetut Vagabondit tuli jo vastaan Andiamossa, mutta tyydyin vain hipelöimään uskaltamatta edes sovittaa. Pelkäsin niiden tuntuvan liian hyviltä jaloissa. Nuo kuvassa näkyvät Rupert Sandersonit voisivat kyllä huoman korkonsa vuoksi jäädä pelkiksi bilekengiksi, joten ehkä nyt ei sit kuitenkaan kauheasti harmita, etten ole tarpeeksi varakas niitä hankkiakseni.  Mutta kauniita ne ovat kaikessa yksinkertaisuudessaan, joten  voihan niitä ihailla.

Kun nyt aloin sitten ajattelemaan tuota "jos minulla olisi ylimääräiset kaksi tonnia, ostaisin kameran"-juttua, tajusin, että voisihan tuota ajatusta alkaa soveltamaan pienemmissäkin rahamäärissä. Eli mitä jos tästä lähtien joka kerta jonkin vaatteen tai muun hömpän ostoa suunnitellessani miettisinkin mitä minä haluan vielä kovemmin kuin sitä vaatetta. Saisikohan sitä pikku hiljaa edes jonkinlaisia summia säästöön sitä runkoa varten, jos pyrkisi tuollaiseen harkitsevuuteen? Minähän olen nyt yritellyt sitä shoppailulakkoa tässä elokuussa. Täytyy myöntää, että yhden vaatteen olen ostanut, mutta siitä sitten vasta myöhemmin, kun se saapuu ja selviää onko se minua varten vai meneekö myyntiin eteenpäin. Eli kuten arvata saattaa, kyseessä on eBay löytö, jonka suhteen ei ollut aikaa miettiä ja harkita ja jättää hankintaa syyskuulle, vaan päätös hankinnasta piti tehdä nopeasti ja shoppailulakosta huolimatta. MIikäli ostos osoittautuu sellaiseksi kuin odotan, voisin väittä sen olevan huippulöytö ja ihan sallittu shoppailulakon rikkomus. Mikäli taas se osoittautuu minulle huonoksi ja saan sen myytyä, niin silloinhan sitä ei edes lasketa shoppailuksi. Eihän? Ja kuka siis muka selittelee omaa ostoskäyttäytymistään? :)

Yritän siis alkaa miettimään elämässäni tarkemmin mitä oikeasti haluan. Haluanko mieluummin syödä jotain roskamättöä vai olisiko minulle tärkeämpää laihtua? Jäisinkö sohvalle makaamaan, vai olisiko tärkeämpää mennä harjoittelemaan kuvaamista, jotta joskus pääsisin ammatillisiin päämääriini? Osataisinko kivan näköisen paidan, jollaisia minulla on kaapissani jo useampi, vai säästäisinkö rahat suurempiin hankintoihin,  kuten siihen kameraan?

Onnistutteko te ihmiset tällaisessa kurinalaisuudessa, vai kuljetteko mielitekojen mukaan?
Tuazophia kirjoitti 15.08.2008 - 12:33
Hee, viimeinkin postaus jonkinlaisesta ajattelusta kaiken kuluttamisen suhteen!

Itse kyllä mietin kaikkea mahdollista ostaessani. Terveellisyyttä, alkuperää, tarpeellisuutta, ekologista selkäreppua ja rahatilannetta; ainakin näitä. Usein jää ostamatta tai valitsen toisen tuotteen. Tietysti kaikenlaista on pakko ostaa ja ostan myös turhaa tai jotain, joka ei täytä kaikkia kriteerejä.

Ajattelen asiaa myös siltä kannalta, että minulla on kaksi lasta. Toisaalta siis haluan säästää maailmaa niin, että myös lapseni voisivat elää siinä. Ja koska olen kasvattanut kaksi kuluttajaa lisää, pitäisi minun sekä itse kuluttaa vähemmän että opettaa lapseni harkitseviksi kuluttajiksi, jottei tilanne karkaisi käsistä.
Maddaleena kirjoitti 15.08.2008 - 12:33
Shoppailuvietti on geeneissä, samoin itsekuri ja otan syyt niskoilleni myös käytösmallista.
Tämä löytyi selaillessa - liekö aitoja kopioita??
http://www.myashop.com/

Terveisin Mamma
MouMou kirjoitti 15.08.2008 - 12:51
Ah tuota laukkua! Täytyy myöntää, että minä en pahemmin järkeäni käytä, kun johonkin ihastun.:)
Suvi kirjoitti 15.08.2008 - 12:52
Jopas sattui, nimittäin ihan täsmälleen samoja ajatuksia pyörittelen päässäni.
Onko tärkeämpää ostaa talveksi farkut (kun kaapissa niitä jo monta paria), vai säästää uutta polkupyörää varten?

Pitkään harmittelin sitä, että joutuu tarkkaan miettimään isommat ostokset - miksi en ole niin varakas, että ei tarvitsisi pohtia? Mutta kun suurta muutosta varallisuuten ei ole näköpiirissä on kai pakko ruveta miettimään omaa käytöstään. Miksi ostan lukemattomia vaatteita 'niin halvalla', kun niihin kuitenkin helposti uppoaakin kuussa 100-200 euroa. Se on jo summa, jolla saa jotain isompaa, tai vielä parempaa, säästämällä saisi aika kivan potin kasaan!

Ehkä jatkankin tätä pohdintaa omassa blogissani..
Elkku kirjoitti 15.08.2008 - 14:58
Mielestäsi olet oivaltanut tässä postauksessa jotain olennaista. Ihminen on taipuvainen toimimaan hyvin lyhyen tähtäimen mielitekojen mukaan. Moni laihduttaja sanoo, että jos ei laske kaloreita ei voi laihtua, koska ei hahmota paljonko syö. Säästämisessä on varmaan sama juttu. Itse suosittelen lämpimästi pari kuukautta kestävää kuluseurantaa, ja sen perusteella budjetin laatimista. Määrittelet sen summan, jolla saa kuussa ostaa vaatteita ja pidät siitä kiinni. Sitten kun rahat on sille kuulle käytetty ÄLÄ MENE KAUPPAAN, ei tavalliseen eikä nettikauppaan. Mene sen sijaan vaatekaapillesi ja sovita niistä uusia yhdistelmiä. Sillä tajuaa parhaiten, että ei oikeasti tarvitse uusia vaatteita. Tsemppiä säästämiseen!
Ocean kirjoitti 15.08.2008 - 15:01
Minä vasta suunnittelen kasvattavani selkärangan itselleni sitten joskus. Menen siis aika pitkälle mielitekojen mukaan kaikissa asioissa... Se on joskus hyvä asia, joskus erittäin huono.
Nekku kirjoitti 15.08.2008 - 15:32
Mulle on tehnyt tosi tiukkaa olla kesän aikana ostamatta mitään ylimääräistä, mutta jotenkin olen onnistunut, kun on pakko. Remontoimme asuntoamme emmekä ole ottaneet sitä varten lainaa, vaan yritämme pärjätä säästöillä. Lisäksi pitää lyhentää itse asuntoa varten otettua lainaa. Opintotuki on pitkälti jo käytetty, joten pitää sinnitellä osa-aikaisista töistä saatavilla tuloilla. Olen pysynyt tiukassa budjetissa ainoastaan olemalla menemättä kaupungille. Sekin on jo saavutus sinänsä, kun Stockmannille on kahden korttelin matka... :)
Tiinanen kirjoitti 15.08.2008 - 16:20
Itse näin kuolattavan ison violetin kiiltävän laukun Sokoksella, tosin Lappeenrannassa, mutta olettaisin että jos laukku on tänne asti eksynyt niin eiköhän sitä ole muuallakin...Kannattaahan sitä käydä katsomassa.
Anniina kirjoitti 15.08.2008 - 18:36
Kalliimmissa vaatteissa, tavaroissa jne. harkitsen aika paljonkin, tarvitsenko sitä todella. Rakastan matkustamista, ja usein jää sikakalliit kamat ostamatta, koska alan miettimään, mihin tälläkin rahalla pääsisin. Ja hyvin usein matka menee edelle.

Halvempien vaatteiden osalta teen paljon heräteostoksia, osa hyviä, osa huonompia. Töiden jälkeen tulee usein vain nopeasti "poikettua" läheisissä liikkeissä ja aika usein sieltä jotain mukaan tarttuu.
Marianne kirjoitti 15.08.2008 - 22:34
Itse olen viimepaivina vahan niinkuin vilkuillut silla silmalla Red lehden verkkokaupan laukkuja, kuten tata http://www.reddirect.co.uk/customer/product.php?productid=20180&cat=306&page=1 violettina versiona... Hmm.

Mihin runkoon olet muuten tahtaamassa? Mulla olisi 20D myytavana. :P
Tuhlaus kirjoitti 15.08.2008 - 22:37
MARIANNE: 5D vois olla mulle ihan jees. kohtuuhintanen täyskenno-vehje. mut foto-kinassa varmaan julkistetaan jotain sen, joten odottelen saisko tota vitosta sit vielä hieman edullisemmin..
Marianne kirjoitti 15.08.2008 - 23:51
Joo ma ostin kanssa vuoden alussa 5Dn niin siksi on tuo vanha runko myynnissa. On pitany laittaa eBayhin mutta et jotenki ole raaskinu... on kuitenki ollu niin rakas kaveri pitkaan. :D
May kirjoitti 16.08.2008 - 22:45
Mulla tulee shoppailuvietti kausissa. Syksy on pahinta aikaa, ja ne pari päivää ennen rantalomalle lähtöä. Muuten saan kyllä yleensä pidettyä näppini kurissa, vaikka en kyllä ikinä sanoisi itseäni kurinalaiseksi! Mieluummin tuhlaan ensin ja sitten joko olen laihiksella/shoppailulakossa kuin päinvastoin (eli että säästäisin jotakin tiettyä tarkoitusta varten).
Nanile kirjoitti 02.01.2009 - 12:51
Tuo ihailemasi paljetti-angorahan on ihan vallan helppo tehdä. Olisin itsekin voinut vielä 5 vuotta sitten laittaa moisen summan tuuleen, mutta nykyään pahimmat ylilyöntini ovat rajoittuneet enää liian kalliisiin (209€) farkkuihin ja useampaan lankaostokseen kuukauden sisällä.. Niin, sitä kai on valinnut juuri että mitä haluaa vielä enemmän :)

Kiitti superpaljon vinkeistä liittyen nettishoppailuun! Aiemmin olen pysynyt erossa, mutta nyt oli pakko ostaa.... Käytin juuri alekoodiasi ostaessani omia Tigin kiharatuotteita FeelUniquesta. Herranjestas kun on hinnoissa eroa kun vertaa tänne kotimaahan !
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

28-vuotiaan shoppailuaddiktin hankintoja ja unelmointia. Tavoitteena löytää nuoruuden harhailujen jälkeen oman näköiseni tyyli. Motto on, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

tuhlaus@gmail.com

Tuhlaus naamakirjassa Lisää kaveriksi!

Tuhlaus Tyyliä Metsästämässä

Ostoksille